Iittalan musiikkijuhlat 2019

Iittalan musiikkijuhlien kolmantena vuonna juhlat suuntautuivat entistä enemmän Hämeenlinnan kantakaupungille. Juhlien ehdoton tähtiesiintyjä li argentiinalaisen tangon mestari Martin Alvarado, jota kuultiin Ravintola Verkan kanssa yhteistyössä järjestettävässä argentiinalaisessa illassa.
Myös suomalaiset huippupianistit olivat edustettuina juhlilla. Janne Mertanen soitti juhlien avajaiskonsertin Hämeenlinnan raatihuoneella Chopin-ohjelmalla. Anna Kuvaja esiintyi yhdessä tenori Kalle Virtasen ja sopraano Riitta Muikku-Piiraisen kanssa kertoja Riitta Hietasen kannattelemassa iltapäivämatineassa. Sibeliuksen syntymäkodilla, jossa kurkistettiin 150-vuotisjuhliaan viettävän Armas Järnefeltin, Järnefeltin ensimmäisen vaimon Maikin sekä Selim Palmgrenin välillä 1900-luvun alussa käytyyn aviodraamaan.

Oma, kuvataiteen innoittamaa pianomusiikkia sisältävä Matka satuun-iltakonserttini järjestettiin aiheeseensa mitä parhaiten sopivassa miljöössä Iittalan naivistimuseossa Iittalan vanhalla puukoululla. Sibbe-siskojen eli Liisa Hytin, Iina Sihvosen ja Dóra Lukácsin draamallinen, Sibeliuksen musiikkiin pohjautuva ja uusia uria aukova iltapäiväkonsertti oli Wetterhoffin Wanhassa Kutomossa. Juhlat loppuivat värikkääseen helluntain kirkkokonserttiin Vanajan kirkossa!

Luova johtaja Tuomas Nikkanen

Ohjelma

To 6.6. klo 19.00

Chopin-ilta. Liput 32€ /15€ alle 17-vuotiaat.

Janne Mertanen, piano

Hämeenlinnan Raatihuone

Pe 7.6. klo 16.00

Armas Järnefelt 150v: Tarinallinen konsertti Armas Järnefeltin, Maikki Järnefelt-Palmgrenin ja Selim Palmgrenin elämästä. Liput 22€/10€

Kalle Virtanen, tenori
Riitta Muikku-Piirainen, sopraano
Anna Kuvaja, piano
Riitta Hietanen, kertoja

Sibeliuksen syntymäkoti   

Pe 7.6. klo 19.00

Argentiinalainen ilta: Show & Dinner/ Ravintola Verkan argentiinalainen menu. Lippu 89€, sisältäen esityksen ja kolmen ruokalajin menun, lippu ostettava etukäteen.

Martin Alvarado, laulu & kitara

Ravintola Verka

La 8.6. klo 15.00

Sibbe-siskot: Kukkien kertomus. Sibeliuksen sävellyksiin pohjautuva draamallinen konsertti. Liput 22€/10€

Liisa Hytti

Iina Sihvonen

Dóra Lukács          

Wetterhoffin Wanha Kutomo

La 8.6. klo 19.00

Matka satuun: Kuvataiteen innoittamaa pianomusiikkia. Liput 25€/11€

Tuomas Nikkanen, piano
Naivistit Iittalassa, www.naivistit.fi

Iittalan vanha puukoulu

Su 9.6. klo 16.00

Ilon Henki-kirkkokonsertti Liput 15€/10€

Beatriz Macias, sopraano

Rock-Ola & Joe Fish Duo, laulu & kitara

Riitta Muikku-Piirainen, sopraano

Tuomas Nikkanen, piano

Lauluyhtye Olennainen

Hämeenlinnan naiskuoro Laulu-Siukut         

Vanajan kirkko