Kategoriat

Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Sopraano Riitta Muikku- Piirainen ja pianisti Tuomas Nikkanen esittävät Oskar Merikannon laulu- ja pianomusiikkia. Ohjelmassa on muun muassa Kesäillan idylli, Mä oksalla ylimmällä, sekä useita tunnettuja yksinlauluja, kuten Kevätlinnuille etelässä, Itkevä huilu, Soi vienosti murheeni soitto ja Kun päivä paistaa.

Säveltäjä-urkuri Oskar Merikanto (s. 5.8.1868) oli pioneeri sekä suomenkielisten yksinlaulujen että suomenkielisen oopperan saroilla. Merikanto esiintyi urkurina, pianistina ja konserttisäestäjänä kotimaan lisäksi muualla Euroopassa, Venäjällä ja Amerikassa. Hänen lauluilleen on ominaista kansanomainen luonne ja tarttuva melodisuus. Merikanto oli ensimmäinen suomalainen säveltäjä, joka valitsi teksteiksi johdonmukaisesti suomenkielistä runoutta. Hänen mielirunoilijoitaan olivat mm. J.H. Erkko, Larin-Kyösti ja Eino Leino.

Duo Riitta Muikku & Tuomas Nikkanen on aloittanut yhteistyön vuonna 2013. Duo on tehnyt matkan Pariisiin keväällä 2014 ja konsertoinut muun muassa Hämeenlinnassa, Helsingissä, Tampereella, Iittalassa ja Lahdessa. Duon ohjelmisto koostuu romanttisesta lied-kirjallisuudesta, joka sisältää muun muassa Sergei Rahmaninovin, Jean Sibeliuksen, Franz Lisztin, Robert ja Clara Schumannin, Franz Schubertin ja Oskar Merikannon musiikkia. Marraskuussa 2015 Duo teki sopimuksen amerikkalaisen Price Rubin & Partners -artistien edustajan kanssa.

Voitte ostaa liput Tiketistä